Toisaalta olen hyvin iloinen ja luontevakin esikoistaan odottavien ystävieni seurassa. Olen kotonani genressä - tiedän odotuksesta ja vauvoista todennäköisesti enemmän kuin he, joten osaan jutustella asioista oikein. Kyllä minä varmaan huomaisinkin, jos tämä asia olisi sinulle tosi hankala, eräs heistä totesikin, kun vakuutin, että kanssani voi puhua odotuksesta "ihan normaalisti".

Niin, en tiedä. Olen tottunut jakamaan ystävieni kanssa kaiken, joten olisi luonteeni vastaista vetäytyä tyystin lapsia koskevista keskusteluista tai ahdistua heidän seurastaan siksi, että he ovat raskaana. Enkä vieläkään osaa sisäistää, että minulla olisi tässä asiassa jokin "todellinen ongelma". Tunteet lienevät ainakin osittain torjuttuja. I'm living in denial.

Jostain syystä useampi lähiystäväni odottaa juuri nyt. Vauvauutisia kuuluu sieltä sun täältä - nyt on se aika, kun kaikki odottavat. Jos minä joskus odotan, olen se viimeinen, jonka kasvava vauvamaha ei kiinnosta ketään.

Tai niin... Väärin, väärin. Kiinnostaa se, vähintään kahta ihmistä, enemmän kuin mikään muu maailmassa. Ja mitäpä muusta väliä?