Oli jälleen kerran, todistetusti, turha yrittää.

Eilen ennen nukahtamista laskin ystävilleni syntyneitä tai syntyviä vauvoja ja pääsin kuuteentoista. Ystävät ovat meille tärkeitä, joten tuntuu erityisen surulliselta, ettemme voi jakaa tätä elämänvaihetta heidän kanssaan halustamme huolimatta. Ja miten mukava olisikaan ollut, jos lapsemme olisivat olleet sen verran samoja ikiä, että olisivat voineet leikkiä keskenään! Nyt meidän lapsistamme (jos he joskus suvaitsevat saapua) tulee ne porukan pienimmät, joita kukaan ei oikein huolisi mukaan.

Toki nämä ratkaisut ovat henkilökohtaisia, eikä niitä voi perustella ystävien elämäntilanteella. Mutta kun me olisimme valmiita! Asia, joka olisi voinut entisestään yhdistää, saattaa myös viedä kauemmaksi niistä ystävistä, jotka eivät tiedä tai ymmärrä tilannettamme.

Muuten olo on asian suhteen tasainen. Toivo ei elä niin vahvana, että pettymys olisi suuri. Kesäksi on suunnitteilla ihana matka, jota pidän lapsihaaveita konkreettisempana elämän päämääränä. Jotain kun on oltava.