Nyt piinaillaan. Inseminaatiosta on kahdeksan päivää, mutta vielä pitäisi odottaa rauhassa ennen testaamista.

Olen moittinut itseäni uskonpuutteesta ja käynyt apteekissa hankkimassa raskaana oleville tarkoitettua Ladyvitaa. Toisaalta olen saanut runsaasti foolihappoa myös viimeaikaisesta ravinnostani, joten ehkei tilanne ole toivoton. Pääsiäisenä siemailin vajaan lasillisen punaviiniä päivässä - väittävät sen edesauttavan kiinnittymistä, mikä hyvin kelpasi tekosyyksi.

Olen siis antanut keskustelupalstojen vinkkilistojen lävistää tajuntani. Loputtomat spekulaatiot kiinnittymisestä, ensimmäisistä raskausoireista ja varhaisista plussatesteistä ovat tulleet osaksi pääni sisäistä hyrskynmyrskyä. Lapsettomuusaiheita olen tietenkin lukenut eniten. Aina jollain tärppää, lopulta, vielä meitäkin pidemmän odotuksen jälkeen. Se pitäisi rohkaisuna muistaa pitää mielessä.