Kannatti ostattaa miehellä sellainen erityisherkkä ja -kallis raskaustesti, joka antaa tuloksen jo neljä päivää ennen kuukautisten alkua. Sitä ei tarvinnut edes ottaa käyttöön, kun vuoto sitten alkoikin, ihan yllättäen. On kierron 24. päivä, inseminaatiosta laskien piinapäivä 10. Kun edelliset kaksi kiertoa tavoittelivat normaalihkon kierron pituutta (28-29 päivää), miksi juuri nyt kroppa päätti palata totunnaisiin tapoihinsa?

Ennen inssiä ultrakäynnillä puhuttiin seuraavaa: clomi-annostus on nyt kohdallaan, joten seurantaultraa ennen tulevia inssejä ei tarvita. Inssejä voidaan tämän jälkeen tehdä vielä peräti neljä kappaletta (viime vuodelta muistan sanotun yhteensä neljä... nyt siis sittenkin kokonaiset kuusi!).

Missä välissä liukuhihnaa minulla olisi tilaisuus tiedustella lyhyen kierron ja myöhäisen ovulaation vaikutusta tilanteeseen? Näillä näkymin tapaan lääkärin korkeintaan inseminaation yhteydessä toimenpidepöydällä.

Tiedän, että olemme monen rinnalla vasta alussa. On antanut perspektiiviä lukea pidemmän tien kulkeneiden kirjoituksia. Reilut kaksi vuotta yritystä ja pari pieleen mennyttä inssiä eivät vielä tee meistä lopullisesti lapsettomia. Nyt kuitenkin tuntuu pahalta, ja uskallan uumoilla, että tuntuu vielä pitkään.