En voi tehdä muuta kuin antaa ajan kulua ja painon pudota. Elämä saa polkea paikoillaan.

Olen pitänyt ajatustaukoa. Valehtelematta - on ollut päiviä, kun en ole ajatellut koko asiaa. Tai ainakaan en muista ajatelleeni, mikä sekin on jo positiivista, kai.

Sitten välillä pysähdyn kuin vahingossa pohtimaan, miten isoja ovat jo ne lapset, joiden piti olla omiemme leikkitovereita. Yksi menee syksyllä eskariin. Toinen täytää neljä. Loputkin alkavat jo puhua, kävellä ja olla entistä enemmän omia persooniaan. Ja aika moni on saanut pikkusisaruksia. Nyt on ollut taukoa vauvauutisista. Ehkä kohta taas joltain suunnalta yllätetään.

Sillä aikaa jatkan taukoani ja olen vaan, niin pitkälti kuin siihen pystyn,  ajattelematta.