Kevään vaihtuessa kesäksi on meidän tarkoitus lunastaa edellisessä kirjoituksessa maalailtu toinen arpa. Suunnittelutapaamisessa sovittiin Menopurin aloitusannoksen nostamisesta (150 -> 225 IU) ja mahdollisesti hieman pidemmästä kypsyttelyajasta. Hoito ehditään tehdä ennen klinikan kesätaukoa.

Suunnittelukäynnistä jäi kuitenkin hämmentynyt olo. Kuten aina, olimme molemmat varanneet ajan kalenteriin ja olimme yhdessä kuuntelemassa asioita, jotka meille molemmille ovat yhtäläisen tärkeitä ja koskevat meitä molempia. Mies on kevään aikana erityisesti tsempannut: jättänyt alkoholin lähes kokonaan, pudottanut useita kiloja painoa, kysellyt ovulaation ajankohtaa ja miettinyt käytännön asioita. Mutta ajan koittaessa lääkäri kutsui nimeltä sisään vain minut (mies seurasi perässä), puhui vain minulle ja kysyi vain minulta. Samoin teki myöhemmin pistämistä kertaava hoitaja. Mies häipyi taustalle. Jälkeenpäin hän totesi tunteneensa olonsa typeräksi. Sinuahan tässä hoidetaan.

Jotenkin olin kuvitellut, että kaikki se lapsettomuudesta ja miesten kokemuksista olemassa oleva tieto, jota vaikkapa Simpukka-yhdistyksen materiaalien kautta olen itse kahlannut läpi, olisi alan klinikoilla arkisessa käytössä. Ei ole kenenkään etu, että lapsettomuushoidot ohittavat miehen, jolle kotonakin tyypillisesti jää tukijan rooli. Samaan aikaan mies on useammin pariskunnasta se, joka puhuu asiasta vain harvoin ja pienelle piirille. Asetelma toistuu myös raskausaikana: naisen kehossa tapahtuvat muutokset tekevät tulevasta lapsesta naiselle jo raskausaikana todellisemman ja auttavat valmistautumaan tuleviin muutoksiin, kun taas isä saattaa kokea jäävänsä ulkopuoliseksi (myös neuvolakäynneillä, kuten aina joskus kuulee kerrottavan). Ajatella, että samaa ulkopuolisuutta omasta elämästä tuotetaan jopa tilanteessa, jossa mies on tehnyt päätöksen ja hakenut apua saadakseen oman lapsen!

Isän oletetaan oppivan isäksi sillä sekunnilla, kun lapsi syntyy. Sitä ennen hänellä ei odoteta olevan asiaan omakohtaista kiinnostusta. Ja kas - jostain ihmeellisestä syystä perhediskurssissa toistuvat valitukset poissaolevasta isästä, vastuun jäämisestä äidille ja miehistä, jotka eivät sitoudu isyyteensä samalla intensiteetillä kuin naiset äitiyteensä. Perhettä luonnehditaan äidin projektiksi, jossa isä on statisti tai jopa yksi hoidettava lapsi lisää.

Vaikka hoito kliinisesti ottaen kohdistuu minuun, lapsettomuusklinikalla hoidetaan (tai pitäisi hoitaa) meitä. Olisivat edes kysyneet mieheltä jotain elintavoista, joiden terveellisyyttä aikoinaan ensikäynnillä painotettiin. Tai tiedustelleet, osallistuuko mies tällä kertaa pistämiseen. Tai antaneet jonkin käytännön vinkin hoitojen aikaiseen arkeen niin, että sanat olisi osoitettu miehelle. Sille toiselle henkilölle, jonka elämä tässä on pelissä.