Ihmismieli on niin kummallinen, että takertuu olemattomaankin toivoon: vielä eiliseen saakka ehdin leikitellä ajatuksella, että tapahtuisi se ihme, josta aina puhutaan. Että olisinkin yllättäen tullut luonnollisesti raskaaksi juuri ennen sovittua IVF-kierrosta. Väittihän työkaverikin niin. Olet varmaan raskaana, hän täräytti, kun ihmettelin välttyneeni kokonaan allergiaoireilta tällaisena superkoivukeväänä, vaikka yleensä olen joutunut pahimpina päivinä napsimaan miehelle määrättyjä Duacteja. Ehdin jo leikitellä ajatuksella. Jos vatsan turvotus, väsymys ja (jopa muutaman kilon!) painonnousu viime viikkoina olisivatkin vain luonnollista seurausta siitä, että olisin tietämättäni ollut jo hetken raskaana...

Mutta toivo oli turha: kuukautiset tekevät tuloaan. Kierron ensimmäiseksi päiväksi tulee todennäköisesti huominen, ihan viimeistään perjantai. Sitten se on taas menoa. Totesin hoitajalle tarvitsevani puhelimessa vielä suullisen perehdytyksen pistämiseen - tunnen siitä epävarmuutta, joka tulee jo uniinkin. Eniten ahdista se, ettei ilmaa muka tarvitsisi poistaa uusista piikeistä. (Orgalutran? Pregnyl? Nyt en muista, kummasta esitäytetystä piikistä oli kyse.) Olen niin maallikko kuin olla voi, joten olen täysin hoitajan vakuutusten varassa. Maallikonmieleni kuitenkin ihmettelee, mitä tapahtuu, jos pistokohdassa vahingossa kulkeekin joku hiussuoni, johon sitä ilmaa törkkään. 

Saa nähdä, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.