Huomaan, että olen tehnyt tätä ennenkin. Pistämiseen en varmaan koskaan täysin totu, mutta hoito ei hallitse elämääni samalla tavoin kuin ensimmäisellä kerralla. Minä nyt vain kerran päivässä, hetken ajan, piikitän itseeni munasarjoja stimuloivaa hormonia (Menopur, 225 IU/vrk). Muuten ajattelen muita asioita ja nautin vasta alkaneesta kesästä. Toivottavasti tämä saa jatkua näin - aloitusannos on edelliskertaa suurempi, joten kukaan ei voi luvata kaiken menevän nappiin. Uskon kuitenkin toistaiseksi luottavaisin mielin lääkärimme ammattitaitoon.

Yritän ottaa tämän hoitokierron mahdollisimman stressittömästi vastaan. Kuukautiset olivat poikkeuksellisen kivuliaat, mutta nyt ne ovat tyrhetymässä tavallista aiemmin - jotain armoa näköjään annetaan hyvitykseksi näistä pistoksista.

Olen varautunut pettymyksiin. Positiivinen raskaustesti olisi yllättävämpi, järkyttävämpi ja pelottavampi tulos tästä hoidosta kuin tuttu yksi viiva ja muuttumattomana sälyvä elämä. Mitä, jos tulenkin raskaaksi? Kestäisikö kehoni sen? Saisiko raskaus jatkua loppuun? Synnyttäisinkö elävän lapsen? Selviäisinkö synnytyksestä? Suotaisiinko meille kaiken tämän jälkeen terve tyttö tai poika?

Entä, jos valintamme johtavat siihen, että saamme elämäämme lisää surua? En olisi koskaan uskonut, että mieleni alkaa sopeutua lapsettomuuteen, mutta niin vain on, että olen alkanut saada taikaisin elämäniloani ja uskoani kaiken merkityksellisyyteen. Kuitenkin mietin tosissani: kestäisinkö kaiken tämän jälkeen keskenmenon? Raskausmyrkytyksen? Lapsen sairauden, vammautumisen tai kuoleman? Mihin me olemme ryhtyneet?

Illalla piikitän taas. Ennen sitä ja sen jälkeen jatkan elämääni. Ajattelen muita asioita ja nautin vasta alkaneesta kesästä.