Kun hiukan tönäisee, pyörät näyttäisivät pyörivän jopa keskellä näitä viime viikkoina kertyneitä nietoksia. Hoitaja oli ottanut asian omakseen ja konsultoinut lääkäriä välittömästi. Poliklinikalta soitettiin takaisin vain muutama tunti puheluni jälkeen - olin otettu.

Tarvetta erilliselle lääkärikäynnille ei loppujen lopuksi ole: jatkan seuraavassa kierrossa alkuperäisen suunnitelman mukaan clomeilla, ja kierron keskivaiheen ultran yhteydessä pääsen joka tapauksessa lääkärin puheille miettimään loppukiertoa. Clomi-annoksen saan puolittaa edelliskertaisesta, joka aiheutti peräti ylituotantoa inseminaatiota ajatellen. Meidän ongelmamme eivät mitä ilmeisimmin ole ovulaatiossa. Koska kesän ylenpalttiset ja yllättävät verenvuodot eivät hoitajan mukaan kuulosta clomien vaan inseminaatiossa käytettyjen pallopihtien (!) aikaansaannokselta, suhtaudun taas varovaisen positiivisesti violettien pillerinpuolikkaiden nappailuun. Mikäli lyhyt luteaalivaihe osoittautuu varteenotettavaksi ongelmaksi, lääkäri varmasti löytää siihenkin ratkaisun.

Hoidot tuntuvat pitkästä aikaa mahdollisuudelta. Silti tauko varmasti on tehnyt hyvää - tiedän ainakin, millaiseen olotilaan en enää itseäni halua päästää.