Päätimme, että hoidot jatkuvat syksyllä, kun olen ehtinyt pudottaa painoa reilummin. Nyt tulos on parhaimmillaan -6 kg, joskin (tarpeeseen tullut) romanttinen viikonloppuloma illallisineen ja hotelliaamiaisineen jätti näköjään hetkellisesti melkein kilon verran lisää kannettavaa. Motivaatio ja inspiraatio ovat kuitenkin pitkällä aikavälillä kunnossa, joten laihduttaminen jatkuu ja tuottaa varmasti syksyyn mennessä tulosta. Vielä kahdeksan kiloa, niin pääsen painoindeksin puolesta "lievään ylipainoon".

Pitäisi varmaan soittaa polille ja kertoa näistä mietteistä, etteivät katso hoitojaksoa päättyneeksi tai muuta vastaavaa. Emme ole olleet missään yhteydessä siihen suuntaan tämän vuoden puolella; aikataulutekniset ongelmat, opiskelu- ja työkiireet sekä painoasiat ovat tehneet seuraavaksi tarjolla olevasta pistoshoitokokeilusta ennemmin mörön kuin mahdollisuuden. Syksyllä osaan ehkä suhtautua asiaan positiivisemmin, kun porkkanana on (toivottavasti) pääsy ivf-jonoon.

(En kiellä, etteikö ajatus yksityiselle siirtymisestä olisi käynyt mielessä yhä useammin. Katsotaan sitäkin myöhemmin. Nyt tuntuu siltä, että painonpudotus on olennaisinta. Tositoimet saavat luvan alkaa, kun painoindeksi sen sallii.)