Eipä tässä juuri muuta voi kuin odottaa.

Hormonit eivät edelleenkään ole juuri aiheuttaneet sivuoireita - elleivät sitten muutamien viime päivien hysteeriset naurukohtaukset mene niiden piikkiin. Mutta parempi nauru kuin itku. Jotain tuntemuksia toki on alavatsassa, mutta en voi alkaa kuulostella niitä ainakaan liian toiveikkaana. Kai nyt kolmasti päivässä annosteltavat luget jotain tuottavat.

Vielä reilu viikko on jaksettava kärvistellä. Onnekseni - ja hämmennyksekseni - olen pystynyt sulkemaan asian mielestäni pitkiksikin ajoiksi ja elämään ihan normaalia viikko-ohjelmaani. Iisisti olen toki ottanut ja nukkunut useammatkin pitkät päiväunet.

Piinapäiviksi en näitä kuitenkaan osaa mieltää. Se tulee, mitä on tullakseen, ja tässä vaiheessa alan olla tottunut siihen, etten itse voi asiaan vaikuttaa.