Uskomatonta, että on vuosi 2016. Alan olla vanha. En ehkä muilla mittapuilla, mutta lastenhankintaan. Kun aloitimme yrittämisen, olin nuori, 25-vuotias. "Teillä on vielä hyvin aikaa", sanottiin. 

Seuraavaksi täytän 35.

Vaikka en kaipaa lasta aktiivisesti, lapsettomuuden suru on viime kuukausina nostanut päätään. Huomaan vuosi sitten kirjoittaneeni: Onneksi meillä on toisemme. En voinut tietää, että kävisimme tulevien kuukausien aikana läpi parisuhteemme suurimman kriisin, joka työntäisi syrjään kaikki mahdolliset haaveet. Vasta muutaman kuukauden ajan on tuntunut taas hyvältä ja turvalliselta. Kyllä, meillä on edelleen toisemme, mutta selvästi on mietittävä sitäkin, mitä muuta me ehkä elämältä vielä toivomme.

Olemme hakeutumassa sijaisperhevalmennukseen. Katsotaan, olisiko se meidän polkumme. Pakko ei ole. Mitään. Mutta kokeillaan.