Kesä tarvittiin toipumiseen. Nyt alan olla tasapainossa, lapsettomuus saattaa pysyä poissa mielestä jopa päiviä. Kohta lähtemme matkalle ja sitten puristan loppuun opinnäytteeni ja sitten elämä vasta meneekin eteenpäin ja sitten...

Jos ihan totta puhutaan, painoni on iso ongelma. Henkinen toipuminen ei tällä kertaa tarkoittanut fyysisestä puolesta huolehtimista, ja olen kerryttänyt kiloja sen sijaan, että olisin päässyt niistä eroon. Ei puhettakaan, että PAS tehtäisiin marraskuussa. Luulen, että palaamme asiaan vuonna 2013.

Mutta tätä meidän elämämme on. Asiat eivät tapahdu nopeasti, vaan hiljaa sulatellen, melkein itsestään. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä... Kohta olen jo unohtanut, että suuremmat elämänmuutokset oikeasti ovat mahdollisia. Me vain soljumme vaiheesta toiseen pohdiskellen ja kävelyvauhtia siinä, missä toiset karauttavat ohitsemme kuka milläkin kulkuneuvolla ja jos jonkinmoisella rytinällä.