Olen sopinut itseni kanssa asioita, joiden tarkoitus on helpottaa henkistä olotilaani siinä vaiheessa, jos tämä hoito ei tuota toivottua tulosta. Viikon päästä tiedän jo, miten kävi, joten nyt on syytä kirjata päätökset muistiin.

Jos en ole nyt raskaana:

- nautin (vähintään) lasillisen aitoa samppanjaa
- aloitan kunnon painonpudotusohjelman tavoitteena n. 15 kg pudotus / painoindeksi 27
- palaan välittömästi ennen hoitoa aloittamani liikuntaohjelman pariin, vaikka miten on joulukuu
- pyrin kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja siihen, että olemme seuraavaan hoitoon lähtiessämme miehen kanssa molemmat paremmassa fyysisessä kunnossa
- lähden Italiaan / Ranskaan / New Yorkiin (tai ainakin alan suunnitella matkaa lähitulevaisuudelle rahavarojen puitteissa)
- en olekaan viimeisilläni raskaana/synnytyslaitoksella hyvien ystävien häiden aikaan
- voin myös antaa skumpan ja samppanjan virrata omilla kolmikymppisilläni.

Tiettyjen velvollisuuksien takia seuraava IVF-hoitokierto voidaan meidän puolestamme tehdä vasta huhtikuussa.  Väliin jää siis ainakin neljä kuukautta aikaa edistää painonpudotusta ja muuta elämää, henkistä puolta unohtamatta. Miehellä on sama aika käytössään valiosiementen kasvatteluun. Kun nyt on tullut todistettua, ettemme ole steriilejä, elämäntapojen muuttamiselle on entistäkin parempi motivaatio. Ja kun myös tiedämme, mihin olemme uuden hoitokierron myötä ryhtymässä, pelottaa paljon vähemmän. Jokainen hoito vie meitä joka tapauksessa lähemmäs elämämme suuria ratkaisuja: saammeko biologisia lapsia vai ryhdymmekö työstämään ajatusta jostain toisesta tavasta kasvattaa perhettämme.

Huomaan myös olevani vahvempi kuin hetki sitten. Olen onnitellut lämpimästi neljättään odottavaa ystävää. Olen osallistunut vauvoja ja pikkulapsia viliseville 6-vuotissynttäreille, joiden sankarin pienemmiksi kavereiksi joskus ajattelimme omia tulevia lapsiamme. Olen jutellut iloisesti tuoreelle kaksosten äidille ja käynyt lukion luokkakokouksessa toteamassa, miten monella entisellä toverilla on jo jälkikasvua. Kaiken tämän keskellä olen luovinut ihmeen tyynenä. (Vain muutaman kerran olen itkenyt: kun tajusin jo niin monennetta kertaa olevani mukana laulamassa Paljon onnea vaan ja kun pieni tyttö esitti paljain varpain "balettia" vielä iltayhdeksältä paikalla oleville vieraille.)